Jäähyväiset kulttuuritontuille

KULTTUURITONTUT-HANKE PÄÄTTYI

SAMSUNG
Kärsämäen kunta hallinnoi Kulttuuritontut -hanketta vuosina 2012-2014.
Kustannusarvio 360 000 €. Kärsämäen kunnan rahoitusosuus 7 000 €. Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus myönsi hankkeelle rahoituksen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

Hankkeen tavoitteita:
NUORILLE JUURET JA SIIVET yhteisöllisyyden sekä perinne- ja kansainvälisyyskasvatuksen avulla MAASEUDUN YHTEISÖLLISYYDEN JA ELINVOIMAISUUDEN LISÄÄMINEN kulttuuri- ja vapaa-ajantoiminnan, matkailuelinkeinon ja tietoyhteiskuntapalvelujen kehittämisen avulla
• Hanke toteutui suunnitelman mukaisesti ja hankkeen tavoitteet saavutettiin hyvin. Nuoria saatiin mukaan hankkeen toimintaan.
• Hanke oli erittäin hyödyllinen kulttuuritoiminnan vireyden, yhteisöllisyyden ja maaseudun elinvoimaisuuden edistäjä.
• Tapahtumia järjestettiin hankkeen aikana yhteensä 376 kpl. Osallistumiskertoja hankkeen tapahtumiin kertyi yhteensä n. 5 000.
• Hankkeen aikana luotiin laajat ja monipuoliset yhteistyöverkostot, joista on hyötyä hakkeen jälkeen

Osa-alueittain toteutuneita tavoitteita ”seitsemän tontun esittelemänä”:
PAJATONTTU – Yhdessä tekemisen meininkiä kulttuuri- ja perinnepajatoiminnan avulla.
• Työpajoja järjestettiin hankkeen aikana 252 kpl. Osallistujia yhteensä 2417.
• Työpajaohjaajina oli usein yksityishenkilöitä, joiden palkanmaksulle ja laskutukselle luotiin toimintamalli yhteistyössä Kattilakosken kulttuuriosuuskunnan kanssa. Luotu malli otettiin osuuskunnassa pysyvästi käyttöön.
• Työpajatoiminnan avulla luotiin yhteisöllisyyttä, elvytettiin perinteisiä kädentaitoja ja luotiin osaajien verkostoa, jota voidaan hyödyntää työpajatoiminnan ja kurssien järjestämisessä myös hankkeen jälkeen.
• Työpajatoiminnan ohessa kehitettiin malli kansainvälisten EVS/EMOTR+ -vapaaehtoistyöntekijöiden, ARS Kärsämäki -näyttelyn taiteilijoiden ja Taiteilijaresidenssivieraiden osaamisen hyödyntämiselle. Toiminta jatkuu hankkeen jälkeen lukion kurssiyhteistyönä.
• Luotiin paikallisiin tarpeisiin ja olosuhteisiin soveltuvaa mallia nuorten työpajatoiminnalle.

NÄYTELMÄTONTTU – Roolihahmoista harrastus ja matkailuvaltti
• Nuorten ja aikuisten teatteriharrastus käynnistyi paikkakunnalla yhteistyössä Suomen Elämäntarinayhdistyksen ja Jokihelmen opiston kanssa. Aikaansaatiin omavaraista teatterituotantoa.
• Valmistettiin puvustus n. 10 hahmolle (tontut ja teatteripuvutusta) ja käsikirjoitettiin yli 10 alueen persoonaa. Tonttu-roolihahmoja hyödynnettiin lukuisissa tapahtumissa.
• Teatterivierailukokeiluilla käynnistettiin yhteistyö Kopolan teatterin kanssa. Saatiin kokemusta paikallista teatteriharrastusta varten.

PAANUTONTTU – Paanukirkkoon ja pappilaan liittyvän toiminnan kehittäminen
• Lähialuematkailupilotteja mm. Kärsämäen kiertoajelu, matka Haanpään synnyinkotiin ja Päivä Kärsämäellä Oululaisryhmälle, Kulttuurimatka Ouluun, matka Elämäntarinafestivaaleille, Presidenttikierros.
• Paanutontun leirikoulupäivä -kokeilusta saatiin hyviä kokemuksia ja toimintaa voidaan kehittää edelleen ja jatkaa hankkeen päätyttyä.

TARINATONTTU – Tarinat mausteena arjessa ja markkinoinnissa
• Kotimaan opintomatkoilta saatiin virikkeitä mm. tarinoiden hyödyntämiseen matkailussa
• Toteutettiin geokätköjä ja laadittiin niitä varten tarinakortteja paikkakunnan historiasta
• Tarinankerrontaa ja elämäntarinallisuutta hyödynnettiin lähialuematkailun ohjelmapalveluna ja matkaohjelmana
• Kartoitettiin alueen tarinankertojia, näyttelemisestä kiinnostuneita sekä tarinoita ja historiallisia henkilöitä.

VIRTUAALITONTTU – Sisältöä verkkoon, internetin hyödyntäminen tiedotuksessa ja näkyvyyden lisäämisessä, verkostot
• Järjestettiin videotyöpaja nuorille.
• Verkkoon luotiin runsaasti sisältöä mm:
kulttuuritontut.wordpress.com
Kulttuuritontut Facebook-sivu
videotyopaja.tumblr.com
Kärsämäki videotyöpaja -YouTube-kanava
Videotyöpajan Facebook ryhmä
karsamaenmafia.wordpress.com
geocachingkarsamaki.wordpress.com

KOTITONTTU – Kotiseutuidentiteetti rikkautena ja yhdistävänä tekijänä
• Kärsämäkisten jäsenkortti ja Kärsämäen Mafia -kampanja
• Kärsämäkiset juuret valokuvanäyttely

MAAILMANKANSALAISTONTTU – Kotiseutuidentiteetin arvostuksen kasvaminen kansainvälisyyteen peilaamalla
• Kansainvälinen työleiri 2013
• Luotiin nojatuolimatka-konsepti kansainvälisyyskasvatuksen, maahanmuuttajatyön ja yhteisöllisyyden edistämisen työkaluksi.
• Opintomatka Viroon 2013

Kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille!
Lisätietoja kulttuuritontut@gmail.com, kulttuuritontut.wordpress.com

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s